Opin nuorena, että Isä meidän -rukous on todella syvällistä valon magiaa. Jouduin yllättäen kriittiseen tilanteeseen ja pelkäsin ensin, että tulen hulluksi, sitten uskoin kuolevani. Samassa jokin minussa rupesi hokemaan Isä meidän -rukousta täysin mekaanisesti tyyliin hauki on kala hauki on kala. Kun tulin kohtaan ”tapahtukoon Sinun tahtosi”, tilanne laukesi silmänräpäyksessä. Kaikki oli taas hyvin.
Tämä tapahtui 1970-luvun alussa. Siitä lähtien olen nöyrästi kunnioittanut Isä meidän -rukousta. (Ei yhtään hullumpaa, että sitä opetettiin koulussa ja rippikoulussa. Miten mulle olis käyny jos ei olis opetettu?) Olin teini-ikäisestä lähtien kokenut, että Isä-Jumala on kaikkiallinen henki, ei erityisesti maskuliininen tai feminiininen, eikä sillä ole väliä, että nimitämme Isäksi. Myöhemmin rupesin kummastelemaan, miksi Jumalaa puhutellaan Herraksi, miksi ei koskaan Rouvaksi? Miksi jopa teosofiystävätkin kääntyvät paljon useammin maskuliinisten kuin feminiinisten mestareiden ja enkeleiden puoleen? Tuntui helpottavalta, että Asger Lorentsen käytti kuitenkin nimityksiä Isä-Äiti-Jumala ja Suuri Valkea Sisar- ja Veljeskunta.
Asia ei silloin vielä ollut minulle tärkeä. Vasta joskus 2000-luvun alussa tuli sysäys sisältäpäin. Tein Asgerin ohjaamaa meditaatiota, jossa kysyin sielultani, mitä valotyötä minun on tarkoituksenmukaista tehdä. Vastauksena kysymykseen valkea Äiti-Jumalan valo laskeutui auraani ja lähti virtaamaan maailmaan. Samalla sain selkeän ymmärryksen ilman sanoja, että me ihmiset tarvitsemme Äiti-Jumalaa löytääkseemme tasapainon. Kun palasin meditaatiosta päivätietoisuuteen, uskoin, että jos se tasapaino löytyisi, silloin voisi aivan uusi aika ihan oikeasti koittaa.
Tunsin Äiti-Jumalan läheiseksi, intiimiksi. Huomasin tietenkin myös, että en ole yksin – yhä useampi valotyöntekijä on meidän aikanamme saanut samansuuntaisen sisäisen viestin muodossa tai toisessa.
Tulin kovin herkäksi sille, mitä sanoja käytämme. En voinut enää lainkaan käyttää rukouksia, loitsuja tai mantroja, joissa jumalallinen mainitaan yksipuolisesti miehisellä nimellä tai sanalla. Tunsin, että menetän muun muassa Isä meidän -rukouksen. Sisäiset silmäni assosioivat sen kaikkien suurten uskontojen patriarkaalisuuteen: Näin loppumattomat laumat miespappeja rukoilemassa Herraa. (Kristittyjen keskuudessahan toistaiseksi vain protestanttisissa ja anglikaanisissa kirkoissa on naispappeja, Suomessa vasta vuodesta 1988 lähtien.)
Valoisana kesäiltana vuonna 2010 olin ajamassa autolla tuttua tietä Suomi-neidon kainalosta läpi Käsivarren Norjan puolelle Tromssaan. Reitti on alusta loppuun satumaisen kaunis – ensin Käsivarren suurtunturit ja sitten Norjan vuonot ja lumihuippuiset vuoret. Auton cd-soittimessa soi katolisen munkkikuoron levy, joka ehti matkan aikana pyöriä useampaan kertaan. Lempparini oli hartaan kauniilla melodialla laulettu Pater noster, Isä meidän, latinaksikin siinä määrin tuttu, että saatoin seurata sanoja. Välillä pyöritin tätä yhtä raitaa uudestaan ja uudestaan.
Olin melkein perillä, auto laskeutui vuorilta alas Tromssan salmen rantaan. Edessä vielä taival rantatietä pitkin Jäämeren Katedraalin eteen ja sitten korkean kaarisillan yli Tromssan saareen. Mielessäni alkoi kuulua toinen rukous, Äidin rukous, ikään kuin sisar Pater nosterille. Se virtasi esiin kohta kohdalta, ja minulle tuli sanomattoman hyvä olo. Ajaessani kaupungin läpi toistelin sitä mielessäni jotta en unohtaisi. Kun tulin perille, kirjoitin sen heti ylös.
Kun sain oman Äidin rukoukseni, saatoin taas käyttää myös Isä meidän -rukousta ilman ongelmia. Sain sen takaisin! Sisimpäni vaati Äidin rukouksen Isän rukouksen rinnalle tasapainon vuoksi.
Vaikka olin jo luullut rukousta valmiiksi, se muotoutui joiltakin yksityiskohdilta vielä seuraavien päivien aikana, kun kesken muitten puuhien päähän pälkähti jotain, mikä tuntui tulevan rukouksen aallonpituudelta. Viilaus oli kuitenkin vain aivan pientä. Mutta en voi koskaan tietää, vaikka jonakin päivänä sisimpäni vaatisi tekemään isommankin remontin… Nyt olen kuitenkin ollut jo useita vuosia onnellinen tämän rukouksen seurassa :–)
Olen sittemmin nähnyt kirjoissa ja internetissä useita sellaisia rukouksia Jumalalle Äitinä, jotka jokainen omalla tavallaan ovat rinnakkaisia Isä meidän -rukoukselle. Asia näyttää olevan ajankohtainen. Ei kuitenkaan pelkästään uusi: Jo muinaisilla essealaisilla on ollut Isä meidän -rukouksen parina Maaäidin rukous, jonka Tapio Kaitaharju on julkaissut suomen kielellä Maaäidinkirjassa 1980. Maailmaan näyttää mahtuvan useampia ja ties kuinka monta Äiti-Jumalan rukousta – kuka tahansa voi tehdä omansa! Äidin kanssa ei tarvitse olla niin dogmaattinen, että vain yksi rukous olisi oikea ja kaikki muut kerettiläisiä. Jos tunnet sydämesi tarvitsevan Äidin rukousta, tee omasi, tai pyydä sitä Äidiltä ;–)
Tässä oma rukoukseni meidän Äidillemme:
Rakas Äitimme, joka olet kaikessa,
pyhä olkoon Sinun rakastava läsnäolosi.
Kiitos siitä, että olet aina kanssamme. Anna meidän tuntea läsnäolosi.
Toteutukoon maailmankaikkeuden rakkauden tahto meissä ja kaikessa elämässä.
Rakas Äitimme, kiitetty ja siunattu olkoon kaikki se sielun ja ruumiin ravinto, jota annat meille joka päivä. Auta meitä kantamaan vastuuta lahjoistasi ja jakamaan ne keskenämme.
Kiitos siitä, että rakastat meitä joka hetki juuri sellaisina kuin me olemme. Siunattu olkoon Sinun rakkautesi valo. Anna sen virrata kauttamme siunaukseksi kaikille ja kaikelle.
Vapauta meidät valoon ja rakkauteen. Vapauta sisäinen lapsemme,
sillä Sinä olet rauha ja ilo, luovuus ja myötätuntoikuisesti nyt ja tässä. AUM
Anna-Riitta