69 Laotsen lukua viisaan elämän ohjeeksi kaikille suomalaisille ja suomenkielentaitoisille |
Kanavoija Anita Simolan epilogi Iltapäivällä sunnuntaina 17. helmikuuta 2013 meridiaaneja opiskellessani aloin kuulla kiinankielistä puhetta oikeassa korvassani. Samalla suomenkielinen teksti alkoi virrata paperille valtavalla paineella. Kanavoinnin alkuperää tiedustellessani Laotse vastasi olevansa lähettäjä. Hän toivoi, että vastaanottaisin tekstin avoimin mielin mitään muuttamatta tai lisäämättä, koskaTao Te Ching, niin kuin se tänä päivänä on suomeksi kirjoitettu, ei enää käännösten käännöksenä tavoittanut alkuperäistä viestiä Taosta – Taivaallisesta tiestä. Hän halusi myös puhdistaa tekstin sinne lisätyistä kappaleista ja asetella luvut takaisin alkuperäiseen järjestykseen. Luku 9 on tullut kanavoinnissa mukaan uudelleen, sillä se oli aikojen saatossa kadonnut. Kanavointi valmistui 24. helmikuuta 2013. Säkeet virtasivat valmiina tekstinä kahdeksan päivää, seitsemän vuorokautta. Kahdeksan ikuisuuden, seitsemän iankaikkisen täydellisyyden symbolina. Tekstin rakenne on selkeä. Se on ilmoitettu luvussa 2. Viimeinen luku on 69, koska se on symbolina Yin ja Yang. Kanavoitu maalaus “Yin ja Yang” syntyi tekstin yhteydessä. On tärkeää ymmärtää miten YIN ja YANG erilläänkin ovat täydellisiä. Koska ihminen on vajavainen, on vaikea ymmärtää täydellisyyttä joka voi vallita, vaikka yhteenkuuluvat kappaleet ovat erillään. Yin ja Yang eivät ole kuin sydänkoru, joka murretaan kahdeksi puolikkaaksi epätäydeksi kappaleeksi. Kun katsot niitä(kansikuva) näet miten ne ovat yksinään täydellisiä, syvyydessään loputtomia, ikuisia. Yhdistyessään ne sulautuvat koko äärettömyydessään yhdeksi. Yinin pieni ympyrä Yangissa ja päinvastoin ovat ikkunoita Taon äärettömyyteen. Maailmankaikkeuden rakenne luvuissa 1–8 Tao on suuri Nimetön Ykseys, Kolminaisuus syntyy, kun chi, Yin ja Yang yhdistyvät Moninaisuus, siis kaikki Oleva, Tosiolemus on kaiken elämän sielu, Taon heijastuksia ovat kaikki Taivaallista tietä kulkevat, Tao on jatkuvassa liikkeessä. Ei alkua, ei loppua. |