”Joka yö nukkumaan mennessäni pyydän saada nähdä armon, rakkauden ja jumaluuden silmin. Tätä uutta tapaa nähdä maailma jaan teille…
Kaikki kertomani perustuu henkilökohtaiseen kokemukseeni, sillä olen saanut elää monien Ylösnousseiden Mestareiden seurassa. Jo vuosia sitten he antoivat minulle lahjan, josta kiitokseksi ja vastalahjaksi en voi antaa muuta kuin maailman palvelemisen ja auttamalla muita valaistumaan, kun he sitä itse toivovat.”
Qala kirjassaan OpeningOurSpiritual Eyes
Qala Sri’ama Phoenix
Qala koki spontaanin henkisen heräämisen vuonna 1997. Tästä alkoi hänen epätavallinen matkansa, joka johti ensin hänen kouluttautumiseensa henkisillä tasoilla Valaistuneiden Mestarien ja arkkienkeleiden ohjauksessa. Myöhemmin hänestä tuli heidän edustajansa Maassa. Tuon heräämisen jälkeen Mestarit ovat ottaneet hänen yhteyttä yli neljä tuhatta kertaa.
Qalan vuonna 2009 perustama Divine University koulutuskeskus sijaitsee Byron Bayssä, Australiassa. Qalan tapa työskennellä edustaa Valon maailmasta ihmiskunnalle tarjottavaa uudenlaista opetusta, johon on mahdollista osallistua kolmen eritasoisen koulutusohjelma kautta. Nämä ovat EASE, GRACE ja Self-Mastery ohjelmat, jotka kaikki edustavat tätä uutta, Mestarien välittämää opetusta. Monet näistä toimivat internetin kautta tai niissä hyödynnetään uuden teknologian mahdollisuuksia. Viime syksynä päättynyt nelivuotinen, maailman suurkaupunkien asukkaiden karman purkamiseen keskittynyt Celestial Project kokosi internetin välityksellä suuren määrän henkisesti suuntautuneita ihmisiä maailmalaajuiseen meditatiiviseen auttamistyöhön.
Opetuksessaan Qala keskittyy toimimaan rakastavana siltana henkimaailman ja ihmiskunnan välillä sekä hänen ohjaamiinsa koulutuksiin ja tilaisuuksiin osallistuvien Jumalallisen Läsnäolon vahvistajana.
Qala on toiminut maailmanlaajuisesti ei pelkästään henkisten opettajien ja parantajien kouluttajana, vaan hänen avullaan myös monet ”tavalliset ihmiset” ovat saanet helpotusta ihmissuhdeongelmiinsa, suvun tai perheen sisäisiin ongelmiin, henkilön kielteisiin käsityksiin omasta itsestään ja häntä ympäröivistä ja hänen elämäänsä rajoittavista olosuhteista.
Vuonna 2011 julkaistiin Qalan kokemuksiin perustuva ja hänen saamiensa opetusten tunnetuksi tekemiseksi kirja OpeningOurSpiritual Eyes, Karmic Clearing for Humanity and the Earth.
Viimeiset kaksi vuotta Qala on omistanut elämänsä opettamiselle ja on siksi kiertänyt ja matkustanut eri puolilla maailmaa pitäen retriittejä, ohjaten koulutuksia ja pyhiä matkoja. Qalan toimintaa on tällä hetkellä yli kahdessakymmenessä maassa, Australian lisäksi mm. Uudessa Seelannissa, Intiassa, Perussa, Boliviassa, Meksikossa, Havajiilla, Yhdysvalloissa, Kanadassa, Ranskassa, Englannissa, Sveitsissä, Italiassa, Itävallassa ja Egypptissä.Tammikuussa 2014 Qala muutti Mestarien pyynnöstä Kairoon, valmistelemaan uuden maailmanlaajuisen henkisen keskuksen perustamista.
Qalan Suomen vierailu toukokuussa 2014 on hänen ensimmäinen Pohjoismaihin suuntautuva matkansa. Aurinko-Maa ry:llä on ilo vastata vierailun käytännön järjestelyistä ja siten osaltaan auttaa Qalan opetusten tunnetuksi tekemisessä ja Suomen henkisen heräämisen tukemisessa.
Voit tutustua Qalan laajaan toimintaan hänen kotisivujensa välityksellä. Sivuilta löytyy myös kuva Qalan julkaisemasta kirjasta, jota voi tilata sivujen kautta.