
Vuonna 1944 Kannaksen heinäkuisen suurhyökkäyksen aikaan verihuuruiset, epätoivon täyttämät sotilaat rintamalinjan molemmin puolin, kokivat ilmestyksen, joka on päätynyt kirjoihin ja kansiin.
Suuri Sinivalkoinen enkeli teki itsensä kuolevaisille näkyväksi. Hän otti jättimäisen enkelihahmon, lohdun ja suojan symbolin.
Hän oli taulusta tuttu, eksyneitä lapsia johdattava suojelus, Suomen Henki.
Tässä ajassa Sinivalkoiset Enkelijoukot ovat jälleen aktivoituneet: tunnen heidän voimansa ja energiansa.
Meidän kuolevaisten tarvitsee vain havahtua puuhistamme, rauhoittua ja ottaa yhteys Suomen Sieluun näiden lohduttavan vahvojen henkiolentojen kautta.
He ovat edelleen apunamme, jos tahdomme niin. Heidän apuaan tarvitaan, sillä kansamme on hukuttautumassa omiin uskomuksiinsa heikkoudestaan.
Meillä on kansana valtava voima ja pitkä historia. Me olemme kansa, joka osaa ottaa yhteyden henkimaailmaan. Se täytyy vain muistaa! Palauttakaamme voimamme.
Oi nouse Suomi!
-Taru Veelo-